Fidelix Referenssit Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

Case

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

Rakennusautomaatiosaneeraus auttaa pienentämään hiilijalanjälkeä

Sähkö- ja lämmityskustannukset ovat merkittävä kuluerä Tampereen Messu- ja Urheilukeskukselle, jonka korkeissa halleissa on yhteensä yli 5 hehtaaria sisätilaa. Halleihin toteutettiin viime vuonna rakennusautomaatiosaneeraus, jonka odotetaan tuovan kustannussäästöjä ja parantavan hallien ympäristöystävällisyyttä.

Viidessä hallissa toimiva Tampereen Messu- ja Urheilukeskus on yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista. Tiloja käytetään monipuolisesti urheiluharjoittelusta kymmenientuhansien ihmisten yleisötapahtumiin, joten hallien olosuhteita on tärkeää säätää käyttötarpeiden mukaan. Fidelixin tekemässä saneerauksessa hallien rakennusautomaatio tuotiin tähän päivään niin tekniikan kuin seurannankin osalta. Esimerkiksi vuonna 1985 rakennetussa A-hallissa (entinen Pirkkahalli) oli käytössä jo parikymmentä vuotta vanha automaatiojärjestelmä, mikä ei enää pystynyt vastaamaan tarpeisiin.

Tampereen kaupungin tytäryhtiönä meitä koskevat kaupungin hiilijalanjäljen pienentämisen tavoitteet. Aiempi järjestelmä ei pystynyt tuottamaan tarvittavaa dataa hallien olosuhteista ja kulutuksesta kaupungin pyytämiin raportteihin. Nyt pystymme myös vertaamaan lukemia ja seuraamaan, mihin rahaa kuluu, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n toimitusjohtaja Olli Tokoi kertoo.

Raportointia helpottaa automaatioon yhdistetty Fidelixin Flow_how-palvelu, joka kokoaa rakennusdatan helposti ymmärrettävään muotoon. Flow_how auttaa optimoimaan toimintaa, tunnistamaan riskit ja ennakoimaan huoltotarpeita. Ohjelmisto esimerkiksi tunnistaa vuotavan venttiilin tai puutteellisesti toimivan ilmastointilaitteen, jolloin laite voidaan huoltaa ennen sen rikkoutumista.

– Jatkossa pystymme tunnistamaan laiteongelmat nopeammin ja saamme helpommin ylläpidettyä hyviä sisäolosuhteita, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n tekninen isännöitsijä Seppo Välimäki summaa.

Rakennusautomaatiota ohjataan pilvivalvomossa, joka mahdollistaa järjestelmän etäkäytön sekä paikasta riippumattoman asiantuntijatuen.

– Fidelixin asiantuntija auttaa meitä analysoimaan rakennusautomaation keräämiä tietoja ja kertoo, mitä voisimme tehdä paremmin ja miten voisimme säästää kustannuksia, Tokoi kertoo tulevasta yhteistyöstä.

Tähti-areena ilmakuva

Rakennusautomaatiosaneeraus valmistui etuajassa

Fidelix valittiin saneerauskumppaniksi luotettavan maineen ja tarjouskilpailun voiton ansiosta. Hallien rakennusautomaatiosaneeraus aloitettiin kesäkuussa 2021 ja marraskuussa uusi rakennusautomaatio oli jo käytössä.– Työ valmistui jopa muutaman viikon etuajassa, Välimäki sanoo.

Saneerausurakka toteutettiin hallien toiminnan ehdoilla ja ilmanvaihto oli koko saneerauksen ajan toiminnassa. Lähes joka tilassa oli kaksi ilmastointilaitetta, joista vain toinen oli kerrallaan poissa käytössä.

– Yhteistyö sujui äärimmäisen hyvin. Fidelixin tiimi työskenteli joustavasti ja varmisti, että meille tärkeinä aikoina halleilla ei tehty toimintaa haittaavia töitä, Tokoi toteaa kiittäen onnistuneesta urakasta.

Tyypillisesti rakennusautomaatiosaneeraus tulee ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun entinen järjestelmä rikkoutuu ja varaosia ei enää löydy tai vanhan järjestelmän huolto käy raskaaksi. Fidelixin Tampereen aluepäällikkö Janne Korte vinkkaa, että automaatiota kannattaa tarkastella jo ennen sitä.

Päivitystarpeet on hyvä tarkistaa vuosittain ja koko järjestelmä kannattaa saneerata 10–15 vuoden välein. Automaatiotekniikka ja tekoälyratkaisut kehittyvät niin nopeasti, että jo nyt voi säästää päivittämällä 10 vuotta sitten asennetun järjestelmän. Jos saneeraus tehdään ajoissa, ei välttämättä tarvitse laittaa kaikkea uusiksi, vaan ohjausjärjestelmän päivittäminen riittää.

Lue lisää tämän referenssin avainpalveluista

Tähti-areena