Fidelix Referenssit Elinkaarikoulut

Case

Elinkaarikoulut

EcoSmart auttaa pitämään elinkaari­rakentamisen säästötavoitteet

Älykkäiden ennakointi­järjestelmien tuella rakentaja voi sitoutua vastaamaan kiinteistöstä vuosikymmeniä. NCC on elinkaari­kouluissaan todennut Fidelixin EcoSmart-­ratkaisun erinomaiseksi työkaluksi päästä kaupunkien tiukkoihin energiansäästö- ja sisäilma­tavoitteisiin.

Elinkaarikohteissa vastaamme esimerkiksi koulukiinteistön ylläpidosta ja energiatehokkuudesta sopimuksen alkaessa 20-25 vuotta. Kunta voi vain käyttää koulua ja luottaa siihen, että tilojen kunto, olosuhteet ja energiankulutus pysyvät sovitulla tasolla, NCC:n elinkaarikoulujen talotekniikasta vastaava automaatioasiantuntija Jarmo Kallio kuvaa.

Käyttäjälle helpoksi tehty elinkaarirakentaminen yleistyy vauhdilla esimerkiksi juuri kouluissa. NCC:llä on reilut 10 elinkaarikoulua Espoossa, Oulussa ja Mäntsälässä.

– Ratkaisu on kunnalle turvallinen, mutta edellyttää, että rakentajalla on käytössään hyvät apuvälineet kiinteistön optimointiin ja seurantaan. Tavoitteet ovat todella tiukat, ja talotekniikan lisäksi pitää pystyä reagoimaan energiankulutukseen, lämpötilaan ja hiilidioksiditasoihin.

EcoSmart tuonut säästöä

NCC optimoi useimpien elinkaarikoulujensa olosuhteita Fidelixin EcoSmartilla.

– Kuntaa kiinnostaa ennen kaikkea energiankulutus ja käyttäjiä ilmanlaatu. Energiaa ei voikaan säästää olosuhteiden kustannuksella, ja siksi on olennaista seurata ja optimoida molempia. Tässä EcoSmart on ollut erinomainen työkalu, Kallio kiteyttää.

NCC on pystynyt säästämään EcoSmartin avulla paitsi euroja, auttamaan kuntia myös isommissa energiatavoitteissaan.

– Kunnilla on tiukat hiilineutraaliustavoitteet ja rakennusten energiankulutusta halutaan pienentää senkin vuoksi. Tarvitsemme selkeät mittarit, joilla osoittaa säästöt.

Lämmönkulutus optimiin

Keskimäärin elinkaarikouluissa on saavutettu lämpöenergian kulutuksessa noin 7 % säästö. Kuitenkin esimerkiksi Espoonlahden ja Karakallion kouluissa on päästy noin 20 % säästöön.

EcoSmartin teho perustuu aktiiviseen olosuhteiden ennakointiin ja tarpeenmukaistamiseen: järjestelmä säätää kiinteistön lämmitystä ja IV-tekniikkaa älykkäästi sääennusteen, sisälämpötilan ja CO2-arvojen mukaan ennalta. Näin energiankulutus on aina optimaalista.

Parasta älykkäässä, matemaattiseen malliin pohjaavassa järjestelmässä onkin Kallion mukaan sen helppokäyttöisyys.

– EcoSmart on pyörinyt taustalla hyvin huomaamattomasti. Syksyisin asetuksia on pitänyt hieman säätää, mutta muutoin on voinut vain raporteista seurata tavoitteiden toteutumista.

Toteutunut säästö kolmessa kohteessa

Elinkaarikoulu 1

Lämmitetty tilavuus: 46030 m3
Normeerattu vuosikulutus: 855 MWh (referenssitaso)
Toteutunut säästö: 7 % (kaukolämpö- ja maalämpöenergiasta)
Kokonaissäästö: 146 MWh (optimointijakson ajalta), 2730 €/vuosi
Investoinnin takaisinmaksuaika: 0,8 vuotta

Elinkaarikoulu 2

Lämmitetty tilavuus: 48110 m3
Normeerattu vuosikulutus: 864 MWh (referenssitaso)
Toteutunut säästö: 17 % (kaukolämpö- ja maalämpöenergiasta)
Kokonaissäästö: 564 MWh (optimointijakson ajalta), 9000 €/vuosi
Investoinnin takaisinmaksuaika: 0,2 vuotta

Elinkaarikoulu 3

Lämmitetty tilavuus: 40652 m3
Normeerattu vuosikulutus: 884 MWh (referenssitaso)
Toteutunut säästö: 20 % (kaukolämpö- ja maalämpöenergiasta)
Kokonaissäästö: 593 MWh (optimointijakson ajalta), 10800 €/vuosi
Investoinnin takaisinmaksuaika: 0,2 vuotta